8A- ja 8C-luokan äikän tunneilla on huhtikuussa perehdytty journalismin ja median muotoihin sekä mahdollisuuksiin. Lopuksi katsottiin yhdessä Yle Areenasta löytyvä suomalainen dokumenttielokuva Tavarataivas (2013). Sen pohjalta kirjoitettiin pohdiskelevia arvioita. Tässä yksi 8C-luokkalaisten parityönä kirjoittama työ:
Tavarataivas
(Suomi, 2013)
Viisautta materialismin noidankehän ulkopuolelta
Dokumenttielokuvan päähenkilö Petri havahtuu todellisuuteen, että hänen taloudessaan vallitseva tavarapaljous ei auta tyhjyyden tunteeseen. Hän päättää aloittaa haasteen, jossa aluksi tyhjentää talonsa täysin, ja yhden vuoden aikana hakee päivittäin yhden tavaran takaisin itse määräämässään järjestyksessä. Elokuvassa kuvataan myös ihmissuhteita sekä niiden kehittymistä ja tärkeyttä.
Keskeisiä henkilöitä elokuvassa ovat päähenkilö Petri, ystävät Eero ja Pete, pikkuveli Juho sekä tietysti äiti ja mummo. Elokuvan edetessä Petri kävi treffeillä Maija-nimisen naisen kanssa, ja lopussa he ovat jo läheisiä. Petrille tärkeitä ovat selkeästi olleet aina ystävät sekä perhe, ja monet elokuvassa esitellyistä ystävistä olivatkin jo lapsuusajalta.
Elokuvan alussa Petri kiirehtii puolialasti vuokraamalleen varastolle hakemaan ensimmäisen tavaransa, joksi hän valitsi pitkän takin. Monet nukkumiseen liittyvät tavarat olivat selkeästi hänelle olennaisia, ja suurimmaksi osaksi elokuvasta hän säilytti näppärästi kylmäsäilytystä vaativia elintarvikkeita ikkunoiden lasilevyjen välisessä viileässä tilassa. Itse olisimme tehneet samoin, tosin ehkä vaatepainotteisemmin, koska vaatetus tuo omanlaista turvallisuudentunnetta.
Petri huomasi pitävänsä tyhjähköstä elintilastaan, eikä halunnut tuoda sisään enempää tavaroita elokuvan keskikohdan paikkeilla. Hän totesi vähien tavaroiden vähentävän myös vastuuta niistä, sekä elintilan siisteys ja vähempi kuormittuminen miellytti häntä. Tosin vähä tavaramäärä voi tuottaa käytännön kriisejä, ja monille viihtyvyyden lisääminen sisustuksen kautta on tärkeää, meidät mukaan lukien. Liika sisustuksen pinoaminen voi toisaalta jossain määrin alkaa ahdistaa, ja kuormitus omasta asuintilasta peittää tavaroiden määrän monimuotoisuuden ilon. Henkilökohtaisesti tunnemme vahvempaa tunnearvoa ainutlaatuisempiin ja esimerkiksi vanhoihin ja koristeelisiin sisustusesineisiin, vaikka niitä olisi määrällisesti vähemmän.
Huomasimme elokuvasta, että elämään on turha hakea sisältöä tavaroista, vaan sen on tultava joltakin syvemmältä tasolta. Petrin elämässä on elokuvan alussa tavarapaljoutta mukaan lukematta tyhjähköä. Hän alkaa kehittyä ihmisenä haasteen myötä, ja alkaa täyttämään tyhjyyttä fyysisen tavaratason sijaan sosiaalisilla suhteilla ja itsekehityksellä. Katsojan näkökulmasta tämä näkyi motivoivina muutoksina, joita oli miellyttävää ja hauskaa seurata.
Elokuvassa ovelaa oli seurata juonen kehittymistä Petrin myötä ja uusien ihmissuhteiden syntymistä. Kuvaustapa ja musiikki maustoi tunnelmaa hienosti Petrin mietiskellessä hiljaa. Se loi elokuvaan realistisen kuvan, ja toi katsojalle tunteen, että ovat itse paikalla. Usein filminpätkät saattoivat olla raa’an rustiikkisia, joka toi Petrin yöllisiin keskusteluihin kameran kanssa tietyn karhean syvyyden. Elokuvan yksitoikkoinen ja yksinkertainen musiikki toi tunnelmaa, mutta se ei ollut meidän mieleemme. Musiikki osittain auttoi hahmottamaan tahdin, joka vaihteli elokuvan mittaan paljonkin; välillä taustalla soi yksinkertaiset matalat basson mollisoinnut, ja nopeimmissa kohdissa korkeampiääniset puhallinsoittimien sulosoinnut. Päivien välissä näytettiin usein mustalla taustalla päivien eteneminen, mutta välillä numerot hyppivät useitakin kymmeniä, joka vaikutti erikoiselta.
Mummo oli tärkeässä roolissa elokuvassa ja vaikutti symboloivan Petrille viisasta pöllöä ja elämänmittaista luottamusta sekä neuvonantoa. Ystävät ja Maija toivat selkeästi rakennetta ja tekemistä Petrin muuten aluksi yksitoikkoiseen elämään. Tämä auttoi häntä kohentamaan itsetuntoaan ja antoi hänelle mahdollisuuden vapautua materialismin noidankehästä.
Kiteytettynä: elokuvassa oli mielestämme tärkeä ja näkökulmia avartava sanoma, sekä editoinnin ja musiikin yhdistelmät marinoivat elokuvan tunnelman valmiiksi. Emme olisi itse ajautuneet tällaisen elokuvan pariin omatahtoisesti vapaa-ajalla, mutta uskomme aiheen olleen hyödyllinen meille. Elokuvan käsikirjoitus oli samaan aikaan yksinkertainen ja samalla epäselkeä. Elokuva vaikutti osittain hyvin suunnitellulta, ja osittain videopäiväkirjalta, jossa sanottiin mitä sylki suuhun tuo. Mielestämme kodista tekee kodin siihen muistojen kautta yhdistyvä tunnearvo tavaroiden ylitse.
