Tammikuun viimeisellä viikolla 9. -luokkalaiset kävivät perinteeksi muodostuneella Yrityskylä-vierailulla Lahdessa.
torstai 30. tammikuuta 2025
Ysit Yrityskylässä
torstai 16. tammikuuta 2025
Kasien genreprojektissa kirjoitettiin esseitä, kirja-analyyseja ja novelleja
8A- ja 8C-luokan oppilaat opiskelivat ennen joululomaa erilaisten kaunokirjallisuuden genrejen kuten fantasia- ja rikoskirjallisuuden tunnuspiirteitä. Opitusta kirjoitettiin kokeessa esseevastaukset. Tämän jälkeen koulukirjastosta lainattiin genreromaanit, jotka luettiin ja analysoitiin. Sitten olikin omien genrenovellien kirjoittamisen vuoro! Harjoituksessa sai kirjoittaa rikos-, kauhu,- fantasia- tieteis- tai romanttisen novellin; yhteisenä nimittäjänä novelleissa oli, että ne paikantuivat Järvenpäähän. Alla yksi upea novelli, jonka luettua Rantapuisto ei ole ehkä enää entisensä...
Kaksi kultahiuksista tyttöä
Herään auringon valoon ja lintujen kimeään lauluun, nousen sängystä ja avaan verhot. Näen ikkunasta pilvettömän taivaan sekä Rantapuiston kolmisointujen juuressa istuvat ihmiset. Kaikki näyttää ihanalta.
Olin jäänyt ihailemaan upeita ja kesäisiä maisemia makuuhuoneeni ikkunasta. Rantapuisto oli täyttynyt entistä enemmän ihmisistä. Moni varmaankin halusi tulla nauttimaan hellepäivästä ystävien kanssa. Mahaani alkoi kurnimaan ja huomasin kellon olevankin jo 11 aamupäivällä. Kävelin keittiööni ja tein puuroa itselleni.
Olin nauttinut maittavan aamupalani. Olin jättänyt makuuhuoneeni ikkunan auki, jotta huoneeseeni pääsisi luonnonvaloa ja raikasta ilmaa. Keittiööni alkoi kuulumaan outoja pamauksia. Luulin äänien kuuluvan vain alakerrastamme. Muutama minuutti myöhemmin kuulin ambulanssien hälytysääniä. Tällä kertaa tajusin, ettei ääni kuulunut alakerrastamme. Kiiruhdin takaisin makuuhuoneeseeni katsomaan, että mitä tapahtuu. Kolme ambulanssia oli parkkeerannut keskelle kävelyväylää Kolmisointujen juureen.
Juoksin alas rappukäytävää. Käteni hikosivat, sydämeni pamppaili ja jalkani tuntuivat veltoilta. Päästyäni ulos ryntäsin ambulanssien luo. Niiden ympärille oli kerääntynyt kymmeniä ihmisiä. Yhtäkkiä tuntui, kuin sydämeni olisi pysähtynyt. Näin kuinka kahta, noin 15-vuotiasta tyttöä vietiin ambulanssiin paareilla. Tunsin heidät. Heillä molemmilla oli kultaisen vaaleat hiukset, upouudet vaatteet sekä hengitysnaamarit päällään. He olivat Liisa ja Aurora minun luokaltani.
“Mitä on tapahtunut” Kysyin vanhalta rouvalta. “Etkö ole kuullut? Kaksi miestä liikkui täällä aseiden kanssa. Nuo kaksi tyttöä oli syömässä järvenrannalla, kunnes yhtäkkiä”, sanoi rouva. “kunnes mitä?” Kysyin hämilläni. “Molemmat miehistä ampuivat tyttöjä. He pystyivät onneksi väistämään hieman. Toista tyttöä ammus osui nilkkaan ja toista reiteen.” Sanoi rouva vapisevalla äänellään. “Selviävätkö he?” Kysyin kauhistuneena. “Kukaan ei tiedä sitä vielä, tilanne on kuulemma erittäin kriittinen”, rouva sanoi.
Olin ihan lukossa. Tuntui, etten saanut sanaakaan suustani. Ambulanssit olivat juuri lähteneet samalla, kun kaksi poliisiautoa kaarsi ihmisten keskeltä tapahtumapaikalle. Poliisit nousivat heti autosta ja alkoivat kuulustelemaan paikallaolijoita. “Onko syyllisiä jo saatu kiinni?” Mies huusi. “Ei vielä, he ajoivat heti tekojensa jälkeen pois kaupungista. Ampujat olivat alaikäisiä, todennäköisesti vasta yläkoululaisia”, sanoi toinen poliiseista.
Ketä ampujat olivat? Miksi he tekisivät jotain näin kauheaa? Tunnenko heidät? Ovatko he minun koulustani?
Oli ilta ja olin vieläkin täysin järkyttynyt. En ollut saanut tehtyä mitään tämän päivän aikana. Poliisien lähdettyä palasin takaisin asuntooni. Ei tehnyt mieli ruokaa. Ei tehnyt mieli myöskään puhua kellekään. Yritin etsiä Keski-Uusimaasta lisää tietoa ammuskelusta, mutta tuloksetta. En ollut uhrien kanssa koskaan mitenkään läheinen, mutta jotenkin silti tuntui, että minun pitäisi löytää ampujat.
Kaappikelloni löi kolme kertaa. En vain pystynyt nukkumaan. Yritin kuumeisesti miettiä, että ketkä voisivat olla ampujia. Mieleeni ei tullut ketään, joka voisi tehdä mitään noin kauheaa. Koulussani yläkoululaiset olivat poikkeuksellisen hyväkäytöksisiä sekä tunnollisia ja saimme jopa viime vuonna palkinnon Järvenpään kaupungilta koulumenestyksestämme. Sitten Sydämeni ohitti yhden lyönnin. Kylmät väreet valtasivat kehoni. Näköni sumeni hetkeksi.
“Tiedän ampujat!” Huusin puolivahingossa itsekseni. Nyt kaikki käy järkeen. Sytytin yöpöytäni valon ja menin pöydän ääreen. Koulumme eräät 9.-luokkalaiset Antti ja Juuso olivat yhdessä Liisan ja Auroran kanssa. Antti ja Juuso olivat olleet eskarista asti kuin paita ja peppu. Liisasta ja Aurorasta tuli läheisiä poikaystäviensä myötä. Tasan vuosi sitten, 15.1.2024 Liisa erosi Antista ja Aurora Juusosta. Eräs ystäväni, Kerttu oli tuohon aikaan Liisan ja Auroran ystävä ja he avautuivat hänelle. Kuulemma molemmat pojat olivat todella mustasukkaisia ja ajattelemattomia. Aurora ja Liisa jätti poikaystävänsä samana päivänä, joka teki siitä helpompaa. Tiesin, että Antin isä oli metsästäjä. He ovat varmasti saaneet häneltä aseet. Tuntui, että palapelin palaset vain loksahtivat yhteen. Nyt sen tajusin, Antti ja Juuso halusivat kostaa!
Viikko myöhemmin poliisit löysivät syylliset. He olivat Juuso ja Antti. Tiesin sen. Päivä sen jälkeen ilmoitettiin, että Aurora siirrettiin teho-osastolta normaalille osastolle. Liisan tila oli vielä erittäin kriittinen, eikä ennusteet olleet hyviä. Toivon, etten koskaan päädy tuollaiseen parisuhteeseen.
Kirjoittaja on 8C-luokan oppilas
torstai 9. tammikuuta 2025
Taiteidenvälinen painotus: keväät taidehommat prosessissa
Taiteidenvälisen painotuksen opetuksen luokka 8A on aloittanut 3. jakson kurssityöt, joiden aiheena ovat minimaailmat. Tänä keväänä minimaailmatarinat kootaan ja kuvataan Kukkia ja karkkeja -teeman ympärille. Tavoitteena on työstää minimaailmavideoita kaikille nähtäväksi kevätjuhlaan. Tässä ollaan nyt - nähtäväksi jää, mihin kevään aikana päädytään:
Kevättä tähystellen Järvenpään keskustasta on myös varattu kuusi sähkökaappia toukokuista maalausprojektia varten. Ideana on maalata syyslukukauden 2024 alussa keskustan sähkökaappeihin maalattujen kymmenen suomalaisluonnon eläimen taidepariksi kuusi fantasiaeläintä, joihin tavalla tai toisella liittyy järvenpääläinen kulttuurihistoria ja taide. Eläimet maalataan samoilla sävyin kuin syksyllä maalatut, joten kokonaisuudesta tulee toivottavasti yhtenäinen. Kiitos yhteistyöstä sähkökaappimaalausten parissa, Hyvä kasvaa Järvenpäässä -asukasliike!
9. -luokkalaiset puolestaan tekevät 3. jakson aikana taiteidenvälisen painotuksen opetuksen lopputyönsä itsenäisesti, pareittain tai pienissä ryhmissä. Luvassa on videoita, elokuvia ja muita suomen kielen ja kirjallisuuden, kuvataiteen sekä musiikin oppiaineet yhdistäviä töitä sekä työskentelyn pohjalta laaditut työpäiväkirjat, jotka laitetaan 8. luokalla aloitettujen työskentelyportfolioiden osaksi.
perjantai 20. joulukuuta 2024
Hyvää joululomaa!
Perjantaina 20.12.2024 aamupäivällä koko Yhteiskoulun väki kokoontui koulun isoon saliin joulujuhlaan. Juhlassa nähtiin upea valoshow, kuultiin kaunista musiikkia, ihasteltiin taidokkaita kuvistöitä, laulettiin yhdessä ja taukojumpattiin tonttujen tahtiin. Näiden tunnelmakuvien myötä ihanaa joulunaikaa kaikille ja hienoa vuotta 2025 💓 Tammikuussa taas tavataan!
maanantai 16. joulukuuta 2024
Vaatteiden tuuunausta porukalla
Vaatteiden tuunausta
8.- ja 9.-luokkalaisten valinnaisen vaatekurssin oppilaat tuunasivat vanhoja vaatteita. Vaatteet saatiin lahjoituksena seurakunnan kirpputori Kirpulta. Kirpparin valikoimista löytyi jokaiselle sopiva tuunattava vaate.
Vanhoja vaatteita voi tuunata ja muokata monin tavoin. Tällä kurssilla mm. lyhennettiin ja madallettiin farkkuja, levennettiin farkun lahkeita, muokattiin t-paidasta toppi, lyhennettiin neuletta, tehtiin neuleesta neuletakki, lyhythihaisesta paidasta tehtiin pitkähihainen, tehtiin mekosta hame+toppi sekä koristeltiin huppareita.
maanantai 2. joulukuuta 2024
Valinnaiskurssilla väsättyä
Alakoulun 4.- ja 5. -luokkalaisten sarjakuva-aiheisella valinnaiskurssilla on 2. jakson aikana luettu sarjakuvakirjoja ja esitelty niitä muille, harjoiteltu erilaisia sarjakuvailmaisun mahdollisuuksia ja koottu aikakauslehdistä löytyneisiin maisemiin sarjakuvatyyppien seikkailuja. Tässä töitä kurssilta:
maanantai 18. marraskuuta 2024
Taiteidenvälinen painotus: voittoisa video tulevaisuuden Järvenpäästä
Taiteidenvälisen painotuksen 9A-luokalla opiskelevan oppilaskolmikon vaikuttava video palkittiin MIKÄMIKÄJärvenpää -videokilpailussa toisena voittajavideona Järvenpää-talolla lauantaina 16.11.2024! Voittajajoukkueiden jäsenet saavat kukin palkinnoksi 100 euroa sekä elokuvaliput järvenpääläiseen elokuvateatteriin.
Voittajakolmikon jäsenet vastasivat muutamaan kysymykseen voittonsa jälkeen:
torstai 7. marraskuuta 2024
Taiteidenvälinen painotus: vaikuttava video Järvenpäästä
Taiteidenvälisen painotuksen 9A-luokalla opiskelevan oppilaskolmikon vaikuttava video on valittu finaaliin MIKÄMIKÄJärvenpää -videokilpailussa! Finaalitilaisuudessa lauantaina 16.11.2024 nähdään viisi loppukilpailuun valikoitunutta videota, joista yleisö äänestää suosikkinsa. Voittajille on luvassa muhkea palkinto. Peukut pystyyn, että voittajavideon tekijät löytyvät Yhteiskoululta!
maanantai 4. marraskuuta 2024
Erilaisia tyyppejä sarjiskurssilla
Alakoulun sarjisaiheisella valinnaiskurssilla kokeiltiin marraskuun alussa sarjakuvahahmojen piirtämistä kaikille samoin ohjein. Aika erilaisia tyyppejä syntyi silti:
lauantai 2. marraskuuta 2024
Halloweenina hautausmaalla
Halloweenia vietetään loka-marraskuun vaihteessa. Tähän ajankohtaan sijoittuu Pyhäinpäivä, joka on muun muassa vainajien muistopäivä. Jo itse sana marras viittaa kuolemaan: suomen kielessä erilaisia kuolemaan liittyviä ilmiöitä, hahmoja ja ennusmerkkejä on kutsuttu nimityksellä marras. 3C-luokka ja 23G -luokat kävivät Halloweenin kunniaksi tutustumassa Järvenpään hautausmaahan, vainajien lepopaikkaan:
perjantai 25. lokakuuta 2024
Taiteidenvälinen painotus: oppilaat kaupunkisuunnittelijoina
9A-luokan oppilaat tapasivat Järvenpään kaupungin kaupunkikuva-arkkitehti Maria Suutari-Jääskön perjantaina 25.10.2024 Järvenpää-talolla tulevaisuuden Järvenpään visioinnin ja suunnittelun merkeissä. Mukana olivat myös Järvenpään kaupungin Marianne Tuulkari-Honkanen sekä osallisuuden erityisasiantuntija Pilvi Kallio-Meriläinen.
Kaksituntisen kaupunkisuunnittelun työpajan aluksi Maria Suutari-Jääskö piti oppilaille miniluennon kaupunkisuunnittelun periaatteista ja lähtökohdista. Sen jälkeen jakauduttiin ryhmiin, joissa eri teemojen mukaisesti keskusteltiin ja kirjattiin, millainen on viihtyisä kaupunkitila ja miltä Järvenpään rautatieaseman lähitienoot voisivat tulevaisuudessa näyttää ja millaisia toimintoja mahdollistaa.
Työpajoissa huomioitiin kaupunkisuunnittelun teemat NYKYTILA, TURVALLISUUS, VIIHTYISYYS ja YLLÄTYKSET. Yllätys-työpisteellä unelmoitiin ja visioitiin, millaisia yllätyksiä kaupunkikuvassa voisi tulevaisuudessa olla. Oppilaiden yhteisen näkemyksen mukaan kaupungissa yllätysten kannattaisi liittyä ennemminkin toimintaan kuin vain siihen, että silmille avautuu jotain yllätyksellistä katsottavaa.
Viimeisen kouluviikon tunnelmia
Viimeisillä kouluviikoilla ennen kesälomaa on paljon erilaista ja lukujärjestyksistä poikkeavaa ohjelmaa: tehdään retkiä, tunneilla on viera...