8A- ja 8C-luokan oppilaat opiskelivat ennen joululomaa erilaisten kaunokirjallisuuden genrejen kuten fantasia- ja rikoskirjallisuuden tunnuspiirteitä. Opitusta kirjoitettiin kokeessa esseevastaukset. Tämän jälkeen koulukirjastosta lainattiin genreromaanit, jotka luettiin ja analysoitiin. Sitten olikin omien genrenovellien kirjoittamisen vuoro! Harjoituksessa sai kirjoittaa rikos-, kauhu,- fantasia- tieteis- tai romanttisen novellin; yhteisenä nimittäjänä novelleissa oli, että ne paikantuivat Järvenpäähän. Alla yksi upea novelli, jonka luettua Rantapuisto ei ole ehkä enää entisensä...
Kaksi kultahiuksista tyttöä
Herään auringon valoon ja lintujen kimeään lauluun, nousen sängystä ja avaan verhot. Näen ikkunasta pilvettömän taivaan sekä Rantapuiston kolmisointujen juuressa istuvat ihmiset. Kaikki näyttää ihanalta.
Olin jäänyt ihailemaan upeita ja kesäisiä maisemia makuuhuoneeni ikkunasta. Rantapuisto oli täyttynyt entistä enemmän ihmisistä. Moni varmaankin halusi tulla nauttimaan hellepäivästä ystävien kanssa. Mahaani alkoi kurnimaan ja huomasin kellon olevankin jo 11 aamupäivällä. Kävelin keittiööni ja tein puuroa itselleni.
Olin nauttinut maittavan aamupalani. Olin jättänyt makuuhuoneeni ikkunan auki, jotta huoneeseeni pääsisi luonnonvaloa ja raikasta ilmaa. Keittiööni alkoi kuulumaan outoja pamauksia. Luulin äänien kuuluvan vain alakerrastamme. Muutama minuutti myöhemmin kuulin ambulanssien hälytysääniä. Tällä kertaa tajusin, ettei ääni kuulunut alakerrastamme. Kiiruhdin takaisin makuuhuoneeseeni katsomaan, että mitä tapahtuu. Kolme ambulanssia oli parkkeerannut keskelle kävelyväylää Kolmisointujen juureen.
Juoksin alas rappukäytävää. Käteni hikosivat, sydämeni pamppaili ja jalkani tuntuivat veltoilta. Päästyäni ulos ryntäsin ambulanssien luo. Niiden ympärille oli kerääntynyt kymmeniä ihmisiä. Yhtäkkiä tuntui, kuin sydämeni olisi pysähtynyt. Näin kuinka kahta, noin 15-vuotiasta tyttöä vietiin ambulanssiin paareilla. Tunsin heidät. Heillä molemmilla oli kultaisen vaaleat hiukset, upouudet vaatteet sekä hengitysnaamarit päällään. He olivat Liisa ja Aurora minun luokaltani.
“Mitä on tapahtunut” Kysyin vanhalta rouvalta. “Etkö ole kuullut? Kaksi miestä liikkui täällä aseiden kanssa. Nuo kaksi tyttöä oli syömässä järvenrannalla, kunnes yhtäkkiä”, sanoi rouva. “kunnes mitä?” Kysyin hämilläni. “Molemmat miehistä ampuivat tyttöjä. He pystyivät onneksi väistämään hieman. Toista tyttöä ammus osui nilkkaan ja toista reiteen.” Sanoi rouva vapisevalla äänellään. “Selviävätkö he?” Kysyin kauhistuneena. “Kukaan ei tiedä sitä vielä, tilanne on kuulemma erittäin kriittinen”, rouva sanoi.
Olin ihan lukossa. Tuntui, etten saanut sanaakaan suustani. Ambulanssit olivat juuri lähteneet samalla, kun kaksi poliisiautoa kaarsi ihmisten keskeltä tapahtumapaikalle. Poliisit nousivat heti autosta ja alkoivat kuulustelemaan paikallaolijoita. “Onko syyllisiä jo saatu kiinni?” Mies huusi. “Ei vielä, he ajoivat heti tekojensa jälkeen pois kaupungista. Ampujat olivat alaikäisiä, todennäköisesti vasta yläkoululaisia”, sanoi toinen poliiseista.
Ketä ampujat olivat? Miksi he tekisivät jotain näin kauheaa? Tunnenko heidät? Ovatko he minun koulustani?
Oli ilta ja olin vieläkin täysin järkyttynyt. En ollut saanut tehtyä mitään tämän päivän aikana. Poliisien lähdettyä palasin takaisin asuntooni. Ei tehnyt mieli ruokaa. Ei tehnyt mieli myöskään puhua kellekään. Yritin etsiä Keski-Uusimaasta lisää tietoa ammuskelusta, mutta tuloksetta. En ollut uhrien kanssa koskaan mitenkään läheinen, mutta jotenkin silti tuntui, että minun pitäisi löytää ampujat.
Kaappikelloni löi kolme kertaa. En vain pystynyt nukkumaan. Yritin kuumeisesti miettiä, että ketkä voisivat olla ampujia. Mieleeni ei tullut ketään, joka voisi tehdä mitään noin kauheaa. Koulussani yläkoululaiset olivat poikkeuksellisen hyväkäytöksisiä sekä tunnollisia ja saimme jopa viime vuonna palkinnon Järvenpään kaupungilta koulumenestyksestämme. Sitten Sydämeni ohitti yhden lyönnin. Kylmät väreet valtasivat kehoni. Näköni sumeni hetkeksi.
“Tiedän ampujat!” Huusin puolivahingossa itsekseni. Nyt kaikki käy järkeen. Sytytin yöpöytäni valon ja menin pöydän ääreen. Koulumme eräät 9.-luokkalaiset Antti ja Juuso olivat yhdessä Liisan ja Auroran kanssa. Antti ja Juuso olivat olleet eskarista asti kuin paita ja peppu. Liisasta ja Aurorasta tuli läheisiä poikaystäviensä myötä. Tasan vuosi sitten, 15.1.2024 Liisa erosi Antista ja Aurora Juusosta. Eräs ystäväni, Kerttu oli tuohon aikaan Liisan ja Auroran ystävä ja he avautuivat hänelle. Kuulemma molemmat pojat olivat todella mustasukkaisia ja ajattelemattomia. Aurora ja Liisa jätti poikaystävänsä samana päivänä, joka teki siitä helpompaa. Tiesin, että Antin isä oli metsästäjä. He ovat varmasti saaneet häneltä aseet. Tuntui, että palapelin palaset vain loksahtivat yhteen. Nyt sen tajusin, Antti ja Juuso halusivat kostaa!
Viikko myöhemmin poliisit löysivät syylliset. He olivat Juuso ja Antti. Tiesin sen. Päivä sen jälkeen ilmoitettiin, että Aurora siirrettiin teho-osastolta normaalille osastolle. Liisan tila oli vielä erittäin kriittinen, eikä ennusteet olleet hyviä. Toivon, etten koskaan päädy tuollaiseen parisuhteeseen.
Kirjoittaja on 8C-luokan oppilas