Kohti tulevaisuutta -valinnaiskurssin 8.- ja 9. -luokkalaiset oppilaat olivat tammikuussa opintovierailulla Aalto-yliopistolla Espoossa. Mitä opintoretkellä tapahtui ja mitä vierailusta jäi mieleen? Alla oppilaiden vastauksia koottuna!
1.
Missä olitte Aalto-yliopistolla ja mitä
teitte?
"Olimme somemarkkinoinnin salat -työpajalla. Harjoittelimme
somemarkkinointia." "Opiskelimme somemarkkinoinnista sekä erilaisten ihmisten
indikaattoreista ja siitä, kuinka heille voi myydä erilaisia yrityksiä."
" Keskustelimme yhdessä esimerkiksi somealustojen
toiminnasta sekä somemarkkinoinnista ja teimme ryhmissä tehtäviä."
"Meille
kerrottiin somemarkkinoinnista, että mitä somemarkkinointi on ja mitä siihen
kuuluu. Opimme myös algorytmeistä mitä ne on ja miten ne toimii. Teimme myös
itse pienissä ryhmissä sellaista markkinointitehtävää."
2.
Mitä mieleesi jäi Aalto-yliopiston
erilaisista opiskelumahdollisuuksista?
"Mieleeni jäi, että Aalto-yliopistossa voi opiskella monia erilaisia aloja."
"Minulle jäi mieleen, että pitää ajatella erilaisia
ihmisiä työnteossa."
"Minun mieleeni jäi, että Aalto-yliopisto on todella
monipuolinen yliopisto ja sinne voi mennä esimerkiksi opiskelemaan sinne
kauppatieteitä ja taidetta."
3. Mitä vierailusta jäi päällimmäisenä mieleesi?
"Että Google kerää meistä kaiken
tiedon."
"Mieleeni jäi positiivinen ilmapiiri sekä erilaiset
indikaattorit, jonka avulla mainostetaan erilaisia yrityksiä."
"Minulle jäi mieleen kaikki kauppaan liittyvät työtehtävät."
"Mieleeni jäi päällimmäisenä se, että opin mitä indikaattorit
olivat ja miten algoritmi tutkii toimintaa netissä. Tehtävät olivat myös
todella kivoja, kun saimme itse miettiä ja tutkia eri tehtäviä ja saimme omin
sanoin kirjoittaa ajatuksemme."
"Mieleeni jäi, että Aalto-yliopisto vaikuttaa mukavalta ja
kivalta paikalta opiskella ja siellä on hyvä ilmapiiri. Myös se että netti
todella tutkii, mistä olen kiinnostunut ja ehdottaa minulle sellaista sisältöä.
Olen myös opetuksen jälkeen alkanut kiinnittää huomiota asiaan ja joudun kyllä
aikamoiseen somekuplaan koko ajan."
"Pidin vierailusta ja
opin siellä paljon somemarkkinoinnista ja esimerkiksi siitä, mitä pitää ottaa
huomioon somemarkkinoinnissa."