torstai 29. tammikuuta 2026

"Pysykää uteliaina ja olkaa kiinnostuneita ympärillä tapahtuvista asioista." - Vesa eläkkeelle pitkän työuran jälkeen

Yhteiskoulun pitkäaikainen käsityön lehtori Vesa-Pekka Vilkanen jää eläkkeelle helmikuusta alkaen. Lähemmäs 40 vuotta kestäneen työuran varrelle mahtuu monenlaisia työpäiviä ja kohtaamisia niin oppilaiden kuin kollegoidenkin kanssa. Eläkkeellesiirtymiskahvit juotiin Kallio-Kuninkalassa tiistaina 27.1.2026, ja seuraavana päivänä Vesa sai työkavereiltaan eläkkeellesiirtymislahjoina muun muassa hänen valokuvillaan somistetun t-paidan, herkkukorin ja lahjakortin. Pitkästä urastaan Vesa kertoo alla.

Missä kaikkialla olet työskennellyt ja millaisia töitä olet tehnyt työurasi aikana? Milloin aloitit Yhteiskoululla?

”Kesätöihin kotikyläni sahalle menin 13-vuotiaana ja siellä tuli vietettyä monta kesää erilaisissa tehtävissä. Sen jälkeen tein ajokortin saatuani kesätöitä kattopeltiyrityksessä. Opiskeluaikana kesät kuluivat töissä Narvi Oy:n tehtaalla Rauman Lapin kylässä kiukaiden ja patojen osien valmistuksessa sekä Teollisuuden voiman Eurajoen voimalaitosten laitossiivoojana yhtenä kesänä ja trukkikuskina kahtena kesänä voimalaitosten huoltojaksojen ajan. Valmistuttuani yliopistosta sain heti Helsingin yliopistolta opettajan viransijaisuuden vuodeksi Ratakadulle. Siellä opetin luokanopettajaksi opiskeleville käsityön erikoistumisopintoja. Seuraavaksi sainkin jo viran Järvenpäästä vuonna 1989.”

Miten (käsityön) opettaminen on muuttunut työurasi varrella?

”Käsityön opetuksen perusasiat eivät ole paljoakaan muuttuneet, mutta opettamisen mahdollistavat resurssit  ovat. Olen päässyt kaksi kertaa aloittamaan opetuksen uusissa tiloissa. Uusien työtilojen, työkalujen ja laitteistojen seurauksena opetuksesta on tullut mielekkäämpää ja turvallisempaa. Opetus on eniten muuttunut uuden opetussuunnitelman myötä. Käsityöstä tuli yhteinen käsityö, ja sen seurauksena viikoittainen oppilaan käsityön määrä tipahti käytännössä puoleen entisestä ja jopa alle sen. Enää ei voi valita esimerkiksi neljää viikkotuntia "kässää" valinnaiseksi. Hyvänä muutoksena on onneksi tullut mukaan myös uutta tekniikkaa, kuten 3D-mallintamista ja -printtaamista sekä laserleikkurin käyttöä.”

Mikä (käsityön) opettamisessa on ollut parasta?

”Parasta on ollut taitojen ja tietojen opettaminen ja siirtäminen seuraaville sukupolville. Hienoa on myös se, että näkee melkein välittömästi käsillä tekemisen tuoman vaikutuksen oppilaissa. Työssäni olen huomannut, miten oppilaan motoriikka ja taidot kehittyvät vuosien varrella. Yksi parhaista asioista on myös ollut se, että on ollut aina hyvä ilmapiiri ympärillä oppilaiden ja henkilökunnan välillä.”

Mitä muuta työtehtäviisi vuosikymmenten varrella on kuulunut kuin opettamista?

”Olen tehnyt tietotekniikan laitteistojen hankintaa ja ylläpitoa 1990-luvulla. Koulun digitiimissä olen ollut koko urani ajan ja koulun johtotiimissä kolme vuotta. Eri koulujen rakentamisprojekteissa olen ollut mukana käsityön tilojen suunnittelutyöryhmissä. Olen toiminut myös Yhteiskoulun turvallisuusvastaavana vanhan JYKin puolella ja nyt viimeiset vajaat kaksi vuotta turvallisuusyhdyshenkilönä nykyisen Yhteiskoulun Kajo-rakennuksessa.”

Millaisia terveisiä haluat jättää Yhteiskoululla työssä jatkaville ja oppilaille?

”Kiitos teille kaikille upeille oppilaille, opettajille, ohjaajille, siivoojille ja keittiöhenkilökunnalle, joiden kanssa  olen saanut tehdä matkaa urani aikana. Pysykää uteliaina ja olkaa kiinnostuneita ympärillä tapahtuvista asioista. Kohdelkaa toisianne lempeästi, arvostavasti ja kohteliaasti. Elämä on valintoja, jotka vievät jokainen omalla painollaan eteenpäin!”



Kiitos Vesa yhteisistä työvuosista ja hienoja eläkepäiviä!


maanantai 26. tammikuuta 2026

Opintovierailulla Aalto-yliopistolla

Kohti tulevaisuutta -valinnaiskurssin 8.- ja 9. -luokkalaiset oppilaat olivat tammikuussa opintovierailulla Aalto-yliopistolla Espoossa. Mitä opintoretkellä tapahtui ja mitä vierailusta jäi mieleen? Alla oppilaiden vastauksia koottuna!

1.      Missä olitte Aalto-yliopistolla ja mitä teitte?

"Olimme somemarkkinoinnin salat -työpajalla. Harjoittelimme somemarkkinointia." "Opiskelimme somemarkkinoinnista sekä erilaisten ihmisten indikaattoreista ja siitä, kuinka heille voi myydä erilaisia yrityksiä."

" Keskustelimme yhdessä esimerkiksi somealustojen toiminnasta sekä somemarkkinoinnista ja teimme ryhmissä tehtäviä."

"Meille kerrottiin somemarkkinoinnista, että mitä somemarkkinointi on ja mitä siihen kuuluu. Opimme myös algorytmeistä mitä ne on ja miten ne toimii. Teimme myös itse pienissä ryhmissä sellaista markkinointitehtävää."

2.      Mitä mieleesi jäi Aalto-yliopiston erilaisista opiskelumahdollisuuksista?

"Mieleeni jäi, että Aalto-yliopistossa voi opiskella monia erilaisia aloja."

"Minulle jäi mieleen, että pitää ajatella erilaisia ihmisiä työnteossa."

"Minun mieleeni jäi, että Aalto-yliopisto on todella monipuolinen yliopisto ja sinne voi mennä esimerkiksi opiskelemaan sinne kauppatieteitä ja taidetta."

3. Mitä vierailusta jäi päällimmäisenä mieleesi?

"Että Google kerää meistä kaiken tiedon."

"Mieleeni jäi positiivinen ilmapiiri sekä erilaiset indikaattorit, jonka avulla mainostetaan erilaisia yrityksiä."

"Minulle jäi mieleen kaikki kauppaan liittyvät työtehtävät."

"Mieleeni jäi päällimmäisenä se, että opin mitä indikaattorit olivat ja miten algoritmi tutkii toimintaa netissä. Tehtävät olivat myös todella kivoja, kun saimme itse miettiä ja tutkia eri tehtäviä ja saimme omin sanoin kirjoittaa ajatuksemme."

"Mieleeni jäi, että Aalto-yliopisto vaikuttaa mukavalta ja kivalta paikalta opiskella ja siellä on hyvä ilmapiiri. Myös se että netti todella tutkii, mistä olen kiinnostunut ja ehdottaa minulle sellaista sisältöä. Olen myös opetuksen jälkeen alkanut kiinnittää huomiota asiaan ja joudun kyllä aikamoiseen somekuplaan koko ajan."

"Pidin vierailusta ja opin siellä paljon somemarkkinoinnista ja esimerkiksi siitä, mitä pitää ottaa huomioon somemarkkinoinnissa."

 


maanantai 12. tammikuuta 2026

Vihreä lippu -ympäristötekoja Yhteiskoulussa

Vihreä lippu on Suomen suurin kestävän kehityksen ohjelma ja kansainvälinen ympäristömerkki päiväkodeille, kouluille, oppilaitoksille ja vapaa-ajan toimijoille. Ohjelman osallistujille myönnetään Vihreä lippu -sertifikaatti osoitukseksi toiminnan jatkuvasta kehittämisestä kestävämmäksi. 

Järvenpään Yhteiskoulussa on aiemmin toteutettu kolme Vihreä lippu -projektia. Tänä lukuvuonna meidän Vihreä lippu -teemamme on vesi. Marraskuussa järjestimme vaihtotavaratorin Älä osta mitään - päivänä perjantaina 28.11.2025. Parhaillaan käynnissä on kaikille koulun oppilaille suunnattu piirustuskilpailu, jossa suunnitellaan hanojen viereen laput siitä, ettei vettä tuhlattaisi. 

23.3.2026 puolestaan vietämme maailman vesipäivää eri tavoin. Tästä tarkempaa tietoa saa lähempänä tapahtumapäivää. Vihreä lippu -raati pitää tämän lukuvuoden aikana kaksi aamunavausta, toisen 12.1. ja toisen 4.5. Vihreä lippu -raati järjestää myös löytötavaratorin sekä organisoi ja tiedottaa jokakeväisestä roskien keräyksestä. Tänä vuonna keskitymme siivomaan vesiteemaan kytkeytyen Tuusulanjärven rantoja ja lähiympäristöä.




Vihreä lippu -projekti etenee aina seuraavasti:

* Perustetaan ympäristöraati.
* Tutustutaan johdantoon ja valitaan teema lukuvuodelle.
* Tehdään teeman alkukartoitus.
* Valitaan vaikuttavimmat ympäristöteot.
* Kirjoitetaan ja lähetetään toimintasuunnitelma.
* Toteutetaan vaikuttavimmat ympäristöteot.
* Kirjoitetaan ja palautetaan loppuraportti.


perjantai 9. tammikuuta 2026

Kirjeitä novellien henkilöille

 Joululomilta palattua 8B-luokan oppilaat kirjoittivat kirjeen lukemansa nuortennovellin henkilölle. Tässä alla kolme kirjettä - pystytkö päättelemään, mikä novelli kirjettä varten on luettu?


Nykyajan Sampoja Elävä Kalevala -kilpailuun

SAMPO on Suomen kansalliseepos Kalevalan taikaesine. Se tahkoaa rikkauksia, ja niin Pohjolan kuin Kalevalankin kansa haluaa Sammon omakseen....