Osana Ylen Uutisluokka-toimintaa 7A-luokan äikän tunnilla oli maaliskuun lopussa vieraana Ylen toimittaja Kreeta-Maria Kivioja. Oppilailla oli mahdollisuus kysellä toimittajalta toimittajan työstä. Kysymyksiä oli valmisteltu etukäteen, ja lisää sai keksiä sitä mukaa, kun toimittajantyöstä ja uutistoimituksen arjesta kuultiin. Kreeta-Maria Kiviojaa haastateltaessa selvisi muun muassa, että uutisen tekeminen kestää muutamasta minuutista useaan kuukauteen riippuen aiheesta, uutislähetyksen kuvaavat robottikamerat ja televisiouutislähetyksen takana on monen eri ammattilaisen työpanos. Uutistoimittaja on myös aina vähän töissä, koska hyvä uutisaihe saattaa putkahtaa mieleen vaikkapa lenkillä koiran kanssa. Myös yleisö voi kertoa Ylen toimituksille uutisvinkkejä.
torstai 8. huhtikuuta 2021
Uutistoimituksesta päivää!
Korona-aika on vaikuttanut uutistoimitusten arkeen esimerkiksi sitä kautta, että uutisankkureiden tulee tehdä uutislähetyksiin televisiomeikki itse ja osa haastatteluista hoidetaan etäyhteyksin. Koska uutistoimittajien tulee olla cooleja ja rauhallisia nopeastikin muuttuvissa tilanteissa, tästä on ollut paljon hyötyä korona-ajan uutistoimitustyössä.
Kaunista kesää!
Kouluvuoden viimeiset viikot ovat yhtä hulinaa! Tänä keväänä loppuviikoilla on muun muassa käyty eduskuntavierailuilla, tehty retket Särkänn...
-
Yhteiskoulun taiteidenvälisen opetuksen luokat 8A ja 9A ovat kuva-, sana- ja musiikkitaidetöillään mukana Järvenpään taidemuseon Koulu + Tai...
-
Halloweenia vietetään loka-marraskuun vaihteessa. Tähän ajankohtaan sijoittuu Pyhäinpäivä, joka on muun muassa vainajien muistopäivä. Jo its...