Mediaelämää ja elämää ilman mediaa

9. -luokkalaiset pohtivat äikän esseissään suhdettaan mediaan ja mediankäyttötapojaan. Esseissä pohdittiin myös, millaista mediaton elämä mahdollisesti olisi. Tässä yksi mainioista esseistä:

Elämää ilman mediaa


Media on suuri osa monen elämää. Sosiaalisessa mediassa voi esimerkiksi olla kavereita, jotka asuvat eri maassa. Mediassa kulkee myös paljon tietoa, kuten koronaohjeita ja -käytäntöjä. Moni tukeutuu mediaan normaaliarjessa enemmän kuin huomaavatkaan. Useampi työtehtävä sisältää mediassa toimimista, vapaa-aikaa vietetään paljon mediassa, eikä ajankulua edes huomaa. On myös ihmisiä, jotka elävät lähes ilman mediaa. Media ei kuitenkaan korvaa kaikkea, kuten kirjekavereita. Kirjekavereita on edelleen monilla, vaikka muuten olisikin siirrytty viestittelemään puhelimilla.


Omassa elämässäni media on yleisimmin läsnä, kun pidän yhteyttä ystäviini, kuuntelen musiikkia, selaan sosiaalista mediaa ja seuraan viestejä siltä varalta, että tulee tärkeää tietoa valmentajalta tai ohjaajien ryhmästä. Media on vahvasti läsnä myös koulussa, tehtäviä tehdään tietokoneilla ja nettiselaimia käytetään tiedon hakuun. Välitunnit vietetään myös usein sosiaalisessa mediassa. Arkeni on todella kiireistä, mutta kun minulla on aikaa, saatan käyttää sitä jonkun sarjan tai elokuvan katsomiseen.


Jos mediaa ei olisi, suurin muutos omaan elämääni tulisi todennäköisesti siihen, miten asiat pitäisi kirjoittaa kalenteriin tai vain muistaa. Tieto ei myöskään kulkisi yhtä nopeasti tai samalla tavalla. Esimerkiksi lastenohjaajien ryhmään tulee paljon tärkeää informaatiota ja joskus jopa lyhyellä
varoitusajalla saatetaan tarvita sijaistavaa ohjaajaa tai valmentajaa jollekin ryhmälle. Jos nämä asiat eivät kulkisi mediassa olisi paljon asioita, joista saattaisi saada tietää liian myöhään.


Ilman mediaa emme tietäisi mitä tapahtuu muualla maailmassa. Luonnonkatastrofeista kuten tsunameista, tulivuorten purkauksista ja maanjäristyksistä tietäisivät pitkälti vain sen maan asukkaat, jotka ovat kokeneet tapahtuman paikan päällä. Välttämättä kaikki kyseisen maan asukkaat eivät edes tietäisi tapahtumasta, jos se ei olisi ollut kovin laaja. Kaikki maan asukkaat kuitenkin voisivat kärsiä tapahtuman vaikutuksista, jonka takia media on tärkeä tiedotusväline.


Ilman mediaa on kaikesta huolimatta mahdollista elää. Vanhemmat ihmiset ovat kasvaneet ilman mediaa tai median alkuvaiheessa, jolloin on täytynyt keksiä muuta tekemistä kuin selata puhelinta. Lapset ovat olleet luovempia ennen kuin media on astunut vahvasti mukaan kuvioihin, leikkejä keksitiin jopa tikuista. Nykyään leikkimisen määrä vähenee heti, kun saa ensimmäisen puhelimen tai muun laitteen. Laite ei itsessään vielä saa aikaa suurta haittaa, mutta laitteella voi hyödyntää mediaa, johon voi kulua enemmän aikaa kuin on tarkoitus.


Tulevaisuudessa toivoisin, että ihmiset osaisivat rajoittaa aikaa, jota käyttävät mediaan. Liika laitteella olo aiheuttaa terveyshaittoja ja ärtyneisyyttä. Ärtyneisyyden olen huomannut esimerkiksi omissa sisaruksissani, jos he ovat olleet laitteella pitkän ajan. Mielestäni vanhempien pitäisi pitää huolta lasten mediassa olo ajoista. Vaikka ei tarvitsisi rajoittaa lapsen mediassa olo aikaa on sitä silti hyvä seurata varmuuden vuoksi.


Paras tapa pitää huolta tulevien sukupolvien kohtuullisesta median käytöstä on kuitenkin vanhempien esimerkki. Pienet lapset katsovat ylöspäin vanhempia ja isosisaruksia, jonka seurauksena heidän esimerkkinsä vaikuttaa siihen, millainen median käyttäjä lapsesta tulee. Jos sisarukset tai vanhemmat käyttävät mediaa paljon, pieni lapsi ajattelee sen olevan hyvä asia. Jos lapselle taas opetetaan pienestä pitäen, että median käytön määrä täytyy pitää kohtuullisena, lapsi todennäköisemmin pystyy rajoittamaan sitä jo nuorena.

Mitä jäällä tapahtui?

8A-luokan oppilaat kirjoittivat äikän tunneilla tammikuun alussa Tuusulanjärven maisemiin sijoittuvia jännitystarinoita.  Tässä kaksi hyisen hienoa tarinaa! 

Mitä järvenjäällä tapahtui? 

Kello löi yksitoista. Oli jo myöhä ja töitä riitti paljon. Hiki valui kasvoiltani takkatulen roihutessa. En jaksanut enää, minun täytyi lopettaa. Päätin jättää raskaat työt huomiselle päivälle ja lähteä pienelle reippailulle tuulettamaan stressaantuneita aivojani. Pimeässä talviyössä käveleminen ilman valaisinta ei olisi ollut hyvä ajatus, joten kävin kipaisemassa keittiön kaapista upouuden kirkkaan taskulampun, jonka sain isältäni joululahjaksi.  

Astuin ovesta ulos ja kävelin vähän matkaa järvelle päin. Tuusulanjärven rannalla oli hiljaista. Ei kuulunut muuta kuin tuulen hiljaista suhinaa. Lunta satoi naamalleni, mutta jatkoin kävelemistä jäälle. Oli niin pimeää, ettei eteen olisi nähnyt metriäkään kauemmaksi ilman taskulamppua. Kuulin pöllön huhuilua vastarannasta. Yhtäkkiä valo sammui. Kopistelin sammunutta taskulamppua kättäni vasten, jota peitti reikäinen lapanen. Ei valoa. Totesin lampun mielessäni huonoksi ja heitin sen lumen sekaan. 

Olin harhaillut pimeässä ainakin puoli tuntia, kunnes päätin kääntyä kotiin. En enää havainnut missä päin kotini oli. Olin eksynyt. Alkoi tulla kylmä ja halusin pian takaisin sisälle lämpimään. Kylmä viima puhalsi läpi rikkinäisistä hanskoistani. Aloin kävellä rivakasti viimeisillä voimillani, kunnes kuulin ääntä. Kaunista laulua, kuin seireenin. Ääni soi pääni sisällä hetken ja yhtäkkiä kuului kiljuntaa. Säikähdin ja menetin jalkani alta.  

Hikinen käsi tarttui niskaani ja nosti minut pystyyn. Pääni päälle syttyi valo. Käänsin katseeni ylös ja näin kristallisen kattovalaisimen ylläni. Katsoin takaisin viereeni hämmästyneempänä kuin koskaan ennen ja näin miehen smokissa. Mustassa puvun taskussa oli esiliina ja ruusu. Mies osoitti kättään kauemmaksi ja tajusin mistä kiljuminen oli kuulunut. Jäässä oli reikä. Kauhistuin ja henkeni salpautui. Mies kyyristyi ja pyyhki lunta jään päältä. Meni hetki ennen kuin älysin mitä jään alla tapahtui. Nainen morsiuspuvussa tuijotti karmeasti hymyillen. Mies vierelläni sanoi, “Seuraavaksi on sinun vuorosi”. 

                                                 Punaiset silmät 

Tuusulanjärvellä oli täysikuu. Yö oli pimeä ja aurinko oli laskenut aikoja sitten. Kävelin järvenrantaa pitkin taskulampun kanssa. Valkea lumi peitti koko maan valaisten samalla tummaa maisemaa. Katson järven suuntaan ja näen miehen avantouinnilla. Mietin, miksi hän on täällä keskellä yötä. En jäänyt pohtimaan asiaa sen kummemmin, koska olinhan minäkin täällä näin myöhään.  

Yhtäkkiä kompastun lumikasaan. Lennän naamalleni ja toinen kenkäni jää kiinni lumeen. Samalla kuulen järveltä suden ulvontaa. Sydämeni jättää lyönnin välistä ja katson sinne, mistä ääni kuului. Näky värähdyttää koko kehoni.  

Näen isokokoisen suden raatelemassa uimassa ollutta miestä. Mies yrittää huutaa apua, mutta en voi tehdä muuta kuin katsoa. Yritän etsiä kädelläni tippunutta kenkääni, mutta nojaan vahingossa koko painollani kapean kepin päälle. Kuuluu kova risahdus ja susi pysähtyy. 

Se kääntää päänsä suuntaani ja katsoo minua silmiin. Yritän pysyä paikoillani. Susi ottaa askeleen lähemmäs, mutta jää silti järvenjäälle tuijottamaan. Tuntuu kuin sen punaiset silmät tappaisivat kaiken, mihin se ikinä katsoikin. Tiesin, että se hyökkäisi millä hetkellä tahansa.  

Sudet ovat varmasti paljon nopeampia kuin ihmiset. Etsin sivusilmälläni nopeaa pakoreittiä ja näen auki olevan venevaraston hyvin lähellä. Voisin kokeilla sinne juoksemista, sillä nopeuteni avulla se voisi toimiakin. Olenhan harrastanut juoksua koko ikäni ja nopeus on vahvuuteni. Otan vauhtia maasta ja sinkoan vauhtiin.  

Susi ei ollut ilmeisesti valmistautunut. Se varmaan suunnitteli hyökkäävänsä ensin. Ei kuitenkaan mene kauaakaan, kun se lähtee perääni. Susi on nopeampi, mitä oletin. En ajatellut suunnitelmaani loppuun asti, koska varaston ovella huomaan, etten saa sitä lukkoon.  En ehdi miettiä sen kummemmin, sillä susi on jo melkein oven luona.  

Etsin ylösalaisin olevan veneen ja piiloudun sen alle. Susi juoksee sisään rakennukseen ja se tähyilee ympärilleen. Se löytää minut ennen pitkää, jos en keksi nopeasti pakosuunnitelmaa. Käteni osuu vieressäni olevaan melaan ja saan idean.  

Riisun jäljelle jääneen kenkäni varovasti. Ryömin veneen taakse ja heitän kengän venevaraston toiseen päähän. Susi lähtee pikaisesti juoksemaan äänen suuntaan, jolloin saan mahdollisuuden paeta. Juoksen oven luokse ja silloin susi vihdoin tajuaa, että yritin vain hämätä sitä. Se ryntää ovelle, mutta saan sen laitettua kiinni juuri ajoissa. Susi alkaa puskemaan kaikella voimallaan ovea päin.  

Näen maassa aikaisemmin ottamani melan ja nostan sen maasta pitäen samalla tukea ovelle. Päästän hetkeksi irti ovesta, jotta voin laittaa melan oven kahvoihin lukoksi. Sillä välin susi yrittää raapaista minua jalkaan. Onnekseni saan oven lukkoon ja näen suden punaiset silmät vilaukselta vielä viimeisen kerran.  

Talvitaivaan alla

 2AB on päässyt nauttimaan jäällä luistelun ilosta, ja kuvistöissä on oltu talvitaivaan alla: