8A-luokan oppilaat kirjoittivat äikän tunneilla tammikuun alussa Tuusulanjärven maisemiin sijoittuvia jännitystarinoita. Tässä kaksi hyisen hienoa tarinaa!
Mitä järvenjäällä tapahtui?
Kello löi yksitoista. Oli jo myöhä ja töitä riitti paljon. Hiki valui kasvoiltani takkatulen roihutessa. En jaksanut enää, minun täytyi lopettaa. Päätin jättää raskaat työt huomiselle päivälle ja lähteä pienelle reippailulle tuulettamaan stressaantuneita aivojani. Pimeässä talviyössä käveleminen ilman valaisinta ei olisi ollut hyvä ajatus, joten kävin kipaisemassa keittiön kaapista upouuden kirkkaan taskulampun, jonka sain isältäni joululahjaksi.
Astuin ovesta ulos ja kävelin vähän matkaa järvelle päin. Tuusulanjärven rannalla oli hiljaista. Ei kuulunut muuta kuin tuulen hiljaista suhinaa. Lunta satoi naamalleni, mutta jatkoin kävelemistä jäälle. Oli niin pimeää, ettei eteen olisi nähnyt metriäkään kauemmaksi ilman taskulamppua. Kuulin pöllön huhuilua vastarannasta. Yhtäkkiä valo sammui. Kopistelin sammunutta taskulamppua kättäni vasten, jota peitti reikäinen lapanen. Ei valoa. Totesin lampun mielessäni huonoksi ja heitin sen lumen sekaan.
Olin harhaillut pimeässä ainakin puoli tuntia, kunnes päätin kääntyä kotiin. En enää havainnut missä päin kotini oli. Olin eksynyt. Alkoi tulla kylmä ja halusin pian takaisin sisälle lämpimään. Kylmä viima puhalsi läpi rikkinäisistä hanskoistani. Aloin kävellä rivakasti viimeisillä voimillani, kunnes kuulin ääntä. Kaunista laulua, kuin seireenin. Ääni soi pääni sisällä hetken ja yhtäkkiä kuului kiljuntaa. Säikähdin ja menetin jalkani alta.
Hikinen käsi tarttui niskaani ja nosti minut pystyyn. Pääni päälle syttyi valo. Käänsin katseeni ylös ja näin kristallisen kattovalaisimen ylläni. Katsoin takaisin viereeni hämmästyneempänä kuin koskaan ennen ja näin miehen smokissa. Mustassa puvun taskussa oli esiliina ja ruusu. Mies osoitti kättään kauemmaksi ja tajusin mistä kiljuminen oli kuulunut. Jäässä oli reikä. Kauhistuin ja henkeni salpautui. Mies kyyristyi ja pyyhki lunta jään päältä. Meni hetki ennen kuin älysin mitä jään alla tapahtui. Nainen morsiuspuvussa tuijotti karmeasti hymyillen. Mies vierelläni sanoi, “Seuraavaksi on sinun vuorosi”.
Punaiset silmät
Tuusulanjärvellä oli täysikuu. Yö oli pimeä ja aurinko oli laskenut aikoja sitten. Kävelin järvenrantaa pitkin taskulampun kanssa. Valkea lumi peitti koko maan valaisten samalla tummaa maisemaa. Katson järven suuntaan ja näen miehen avantouinnilla. Mietin, miksi hän on täällä keskellä yötä. En jäänyt pohtimaan asiaa sen kummemmin, koska olinhan minäkin täällä näin myöhään.
Yhtäkkiä kompastun lumikasaan. Lennän naamalleni ja toinen kenkäni jää kiinni lumeen. Samalla kuulen järveltä suden ulvontaa. Sydämeni jättää lyönnin välistä ja katson sinne, mistä ääni kuului. Näky värähdyttää koko kehoni.
Näen isokokoisen suden raatelemassa uimassa ollutta miestä. Mies yrittää huutaa apua, mutta en voi tehdä muuta kuin katsoa. Yritän etsiä kädelläni tippunutta kenkääni, mutta nojaan vahingossa koko painollani kapean kepin päälle. Kuuluu kova risahdus ja susi pysähtyy.
Se kääntää päänsä suuntaani ja katsoo minua silmiin. Yritän pysyä paikoillani. Susi ottaa askeleen lähemmäs, mutta jää silti järvenjäälle tuijottamaan. Tuntuu kuin sen punaiset silmät tappaisivat kaiken, mihin se ikinä katsoikin. Tiesin, että se hyökkäisi millä hetkellä tahansa.
Sudet ovat varmasti paljon nopeampia kuin ihmiset. Etsin sivusilmälläni nopeaa pakoreittiä ja näen auki olevan venevaraston hyvin lähellä. Voisin kokeilla sinne juoksemista, sillä nopeuteni avulla se voisi toimiakin. Olenhan harrastanut juoksua koko ikäni ja nopeus on vahvuuteni. Otan vauhtia maasta ja sinkoan vauhtiin.
Susi ei ollut ilmeisesti valmistautunut. Se varmaan suunnitteli hyökkäävänsä ensin. Ei kuitenkaan mene kauaakaan, kun se lähtee perääni. Susi on nopeampi, mitä oletin. En ajatellut suunnitelmaani loppuun asti, koska varaston ovella huomaan, etten saa sitä lukkoon. En ehdi miettiä sen kummemmin, sillä susi on jo melkein oven luona.
Etsin ylösalaisin olevan veneen ja piiloudun sen alle. Susi juoksee sisään rakennukseen ja se tähyilee ympärilleen. Se löytää minut ennen pitkää, jos en keksi nopeasti pakosuunnitelmaa. Käteni osuu vieressäni olevaan melaan ja saan idean.
Riisun jäljelle jääneen kenkäni varovasti. Ryömin veneen taakse ja heitän kengän venevaraston toiseen päähän. Susi lähtee pikaisesti juoksemaan äänen suuntaan, jolloin saan mahdollisuuden paeta. Juoksen oven luokse ja silloin susi vihdoin tajuaa, että yritin vain hämätä sitä. Se ryntää ovelle, mutta saan sen laitettua kiinni juuri ajoissa. Susi alkaa puskemaan kaikella voimallaan ovea päin.
Näen maassa aikaisemmin ottamani melan ja nostan sen maasta pitäen samalla tukea ovelle. Päästän hetkeksi irti ovesta, jotta voin laittaa melan oven kahvoihin lukoksi. Sillä välin susi yrittää raapaista minua jalkaan. Onnekseni saan oven lukkoon ja näen suden punaiset silmät vilaukselta vielä viimeisen kerran.
