Yhteiskoulun ja Järvenpään Suomalaisen Kirjakaupan luku- ja kirjoitustempauksessa kolme parasta fanifiktion kirjoittajaa löytyi luokilta 6C, 8A ja 8B! Voittajat saavat palkinnoksi teksteistään Suomalaisen Kirjakaupan lahjakortit. Alla yksi palkituista fanifiktioteksteistä. Se on saanut inspiraationsa monille tutuista Neropatin päiväkirjoista 🙂
Fanifiktiota 2/3: Hollyn tarina
[Luku 1]Hei!Olen Holly,ja tämä on tarina siitä kuinka elämäni kääntyi ylösalaisin viikossa.Heräsin aamulla siihen kun pikkusiskoni Caroline itki alakerrassa,kun ei ollut saanut lupaa syödä suklaata aamupalaksi.Nukahdin hetkeksi uudestaan kunnes äitni herätti minut raahaamalla peittoni ullakolle,ja heittämällä minua Carolinen pehmolelulla.Ja niin alkoi elämäni oudoin viikko.
[Luku 2]Todellisuudessa olen aivan niin kuin muutkin ikäiseni,pukeudun,syön ja juoksen koulubussille niin nopeasti kuin vain pystyn jotten myöhästyisi koulusta.Kun pääsin kouluun meille jaettiin matikan yhteiskokeet,jotka olimme tehneet viimeviikolla.Kaikki saivat huonon numeron,ja syynkin kyllä tiedän,katsokaas joku oli päästänyt luokan uuden sterriliskon karkuun.Ja voit varsin hyvin uskoa että koetta ei ole helppo tehdä kun luokassa liikkuu matelia,ja kaikki kiljuvat.
[Luku 3]Kun vihdoin pääsin kotiin, äitini ei näyttänyt tyytyväiseltä. Se johtui kuulemma siitä alhaisesta matikan koenumerosta jonka olin aikaisemmin päivällä saanut. Siinä sitten meni se videopeliturnaus. Laahustin huoneeseeni tekemään läksyjä, kun olin valmis äiti kutsui meidät syömään. Ruokapöydässä vanhempani sanoivat että heillä oli vakavaa kerrottavaa. Luulin että se oli yhtä “vakavaa” kuin
silloin kun he sanoivat ettei Caroline saa juosta enää ilman vaippaa, mutta ei, äiti aloitti lauseen sanomalla että tätini on kuollut . Minusta se oli todella huono aloitus, mutta jatkosta minä kyllä tykkäsin. Me saisimme tätini testamentin mukaan tädiltäni rahaa häneltä heti kun hän kupsahtaa. Se olisi ehkä kannattanut jättää mainitsematta sillä tässä vaiheessa aloimme tuulettamaan voiton merkkinä. Pomppasin pöydälle seisomaan ja aloin huutamaan kuin sireeni, Caroline hyppäsi pois syöttötuolistaan, ja alkoi hinata peffaansa ympäri ruokapöytää. Tiesin jo että käyttäisin oman osuuteni karkkeihin ja uuteen pelikonsoliin. Äiti komensi meidät takaisin istumaan, ja otti taas vakavan ilmeen ja sanoi että KAIKKI rahat käytetään muuttoon. Että mitä mihin muuttoon?! Huusin. -No olemme tässä harkinneet muuttoa Espanjaan ja päädyimme erääseen oikein somaan asuntoon Fuengirolassa. Sanoi äiti.
[Luku 4] No sehän tarkoittaa että minä ja paraskaverini Katariina emme pääse enää pommittamaan Martalle tyhmiä kysymyksiä, Martalle puolikuurolle musiikinopettaja vanhukselle Martalle. Me muutamme eikä kukaan kertonut minulle? Huokaisin. -Niin kerroin siitä sinulle noin viikko sitten mutta en ole varma kuulitko sillä olin siinä vaiheessa vielä puolivälissä suihkukonserttiasi. Isä sanoi.
[Luku 5] Koulussa kerroin Katariinalle että muutamme Espanjaan. En tiedä olenko tyhmä vai enkö vain tajunnut että Katariina on erittäin pinnallinen ihminen. Hän itki koko ruokatunnin ja itse piilottelin ruokalan roskiksessa. Kun olin kotona isä käski minut suihkuun kosta haisin muka “mädältä tennis-sukalta”. Päivät kuluivat hyvin nopeasti, paitsi keskiviikko koska
olin oksennustaudissa. Olin pakannut vasta kaksi laatikollista tavaraa kun äiti huusi:-Tuokaas ne laatikot tänne muuttofirma on pian täällä! Kylmä hiki valui kasvoilleni, pakkaus sen olin unohtanut. Paniikissa heitin kaikki roskiin menevät tavarat roskakorin kera omasta ikkunastani naapurin pihalle, ja kaiken muun pakkasin laatikoihin.
[Luku 6] Kun vein laatikkoni alakertaan kaikki muut olivat jo lähdössä kentälle, äitini veti Carolinelle vaippaa, ja isä asetti valoja jottei varkaat pääsisi meille. Lähdimme ajamaan lentokentälle, tunsin rinnassani pienen nipistyksen, olinkohan jättänyt jotain HYVIN tärkeää kotiin? Nääh en varmaan. Kello oli jo paljon kun pääsimme kentälle. Äiti vilkaisi kelloa ja lähtöselvitykseen. En sano että se olisi mennyt mitenkään hyvin esim: kun kävelin metallinpaljastinportin läpi, se alkoi piipittää aivan hulluna. Ne poliisi sedät puhuivat hetken, ja hakivat vempaimen joka näytti metallinpaljastimelta. Siinä meni hetki että he löysivät syyn piippaukselle, Se oli 2€ kolikko kengässäni. -Säästöpossuista olen kuullut mutta että säästökenkiä. Tokaisi lentokenttävirkailija. Isä katsahti rannekelloaan ja alkoi vouhkata siitä että ellemme pian ole boardingilla myöhästymme koneesta. Siinä vaiheessa tajusin että se tavara jonka kotiin jätin oli minulle se kaikista tärkein, pelikonsolini . Juoksimme kentän käytäviä pitkin, mutta pääsimme vihdoin koneeseen. Otin paikkani koneesta, istuin hetken ja odotin mikäli joku olisi vaikka istunut viereeni, ketään ei näkynyt. Luulin että kukaan ei istu vieressäni. Olin väärässä, juuri ennen nousua melko isokokoinen mies vaappui pitkin käytävää, ja istahti viereeni. Mies kaivoi kamalan hajuisen juustoklöntin repustaan, ja alkoi ahmimaan sitä. Syötyään juuston ja kolme karkkipussilista mies nukahti, aikani oli koittanut. Olin koko lennon odottanut että mies nukahtaisi sillä minulla oli pakottava tarve päästä vessaan. Nousin seisomaan istuimelleni (toki ilman kenkiä) ja kiipesin penkkiriviä pitkin käytävälle ja kohti vessoja. Olin melkein perillä kun painajaiseni koitti, lentoemäntä tuli tarjoilukärrien kanssa.
[Luku 7] Palasin takaisin penkkirivilleni ja kiipesin paikalleni. Koko loppumatka menikin sitten vessahätää pidätellen. Ja saatoin ehkä pienesti melkein pissata housuuni. Kun heräsin lentoemäntä kaatoi vahingossa mustikkamehut päälleni. Nousimme koneesta, ja menimme ottamaan laukkujamme. Loput muutosta meni ihan hyvin. Sain uusia ystäviä, ja hyviä muistoja, mutta kyllä minulle tuli ikävä ystäviäni. Mutta niin kuin sanoin elämäni muuttui aivan täysin vain viikossa.
