7A-luokan oppilaat kirjoittivat äikän tunneilla satuja, joissa minäkertojana on jokin muu kuin ihminen. Ideoita minäkertojiksi saatiin Sinkan näyttelystä, joka käytiin katsomassa elokuussa Keravalla. Kertojiksi saduissa pääsivät mm. kivi ja omena. Alla satu kivestä. Millaisenhan kodin kivi lopulta löysi?
Projektia on tarkoitus jatkaa tekemällä satuihin kuvia tai värityskuvia, laatia niiden pohjalta käsikirjoituksia nukketeatterinäytelmiin ja valmistaa nukketeatterinukkeja. Ehkä myöhemmin lukuvuonna nähtäväksi ja kuultavaksi tulee nukketeatteria koko koululle...
Kivi
Olipa kerran kivi eli siis minä. Kyllä, kuulit oikein, olen kivi ja nyt minä kerron sinulle minun elämästäni. Elämä on aika helppoa, kun on kivi: ei tarvitse tehdä mitään. Välillä joku potkaisee vihaisesti ja joskus jotkut jopa heittävät minut kauas. Olen sileä ja vaaleanharmaan värinen kivi. Minä asun pikkukaupungissa, jossa on paljon värikkäitä taloja ja autoja.
Eräänä päivänä makasin tavalliseen tapaan maassa. Yhtäkkiä näin oravan, joka luuli minua tammenterhoksi. Orava otti minut ja kiipesi korkealle puuhun. Se laittoi minut sen ruokavarastoon. Olin siellä talveen asti, kunnes yhtenä kylmänä päivänä orava otti minut ja yritti syödä minua. Orava kuitenkin tajusi, että olinkin vain kivi ja tiputti minut liikkuvan auton peräkärryyn.
Peräkärry oli täysin tyhjä. Auto, joka kuljetti peräkärryä, oli matkalla jonnekin päin Suomea. Ihmettelin, mihin auto on oikein menossa. Auto pysähtyi ravintolan kohdalle. Ei mennyt kauaakaan, kunnes auto lähti ajamaan taas. Auto ajoi pellon kautta pienen keltaisen mökin pihaan. Peräkärry avattiin ja kun kukaan ei huomannut, ryömin pois peräkärrystä juuri ennen kuin sinne alettiin lastata polttopuita. Ryömin toisten kivien luo ja tutustuin niihin. Nyt olen löytänyt kodin itselleni.
