7B:n viikkoraporttisarjakuvat kertovat, että marraskuisen viikon aikana mm. pyöräiltiin, tehtiin läksyjä, nukuttiin ja discoiltiin. Monenlaisissa tunnelmissa ehdittiin olla, kavereita tavattiin ja ranskaa luettiin. Välillä käytiin kaupassa ja istahdettiin ruokapöytään:
tiistai 16. marraskuuta 2021
maanantai 15. marraskuuta 2021
Vihreä lippu –ympäristöraati koolla
Mikä on Vihreä lippu?!
JYK osallistuu ensimmäistä lukuvuotta oppilaille suunnattuun kestävän kehityksen ohjelmaan ja sertifikaatin hankintaan. Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco Schools – ohjelmaa. Osallistujia tähän mennessä Suomessa on jo 95 000 oppilasta sekä 11 000 opettajaa. Kansainvälisesti Eco Schools -toimintaan osallistuu 59 000 koulua 68 eri maasta.
Miksi Vihreä lippu – toimintaa tarvitaan?
Koulumme arvoihin sekä perusopetussuunnitelman tavoitteisiin kuuluvat kestävän kehityksen ja elämäntavan harjoittelu. Lisäksi koulumme haluaa kantaa kortensa kekoon yhteisissä ilmastotalkoissa, joissa pyrimme omalla osallamme vähentämään koulumme ympäristökuormittavuutta. Samalla tavoitteenamme on haastaa kaikkia koulumme jäseniä ajattelemaan omaa vastuutaan koulualueen ympäristöä tukevista teoissa sekä valinnoissa. Ympäristöraati pyrkii kestävän toimintakulttuurin rakentamiseen pitkäjänteisesti, yksi projekti kerrallaan. Yhden projektin kesto 1–1,5 vuotta, ja se valitaan Vihreä lipun antamista vaihtoehdoista. JYK:in ympäristöraati päätyi valitsemaan kehitysprojektikseen ”Jätteiden vähentäminen”.
Oppilaista koostuva ympäristöraati kokoontui perjantaina 12.11.2021 ryhmäytymisen merkeissä. Ympäristöraatiin kuuluu oppilaita jokaiselta vuositasolta, jotta raatimme olisi mahdollisimman monipuolinen ja tukisi JYK:in yhteisen koulun ajatusta. Päivän aikana pääsimme kokoustamaan aamupäivän ajan ja saimme valituksi raadille puheenjohtajan, sihteerin sekä heille varajäsenet. Olimme jo aiemmassa tapaamisessa valinneet kehitysprojektiksemme jätteiden vähentämisen, joten lähdimme yhdessä suunnittelemaan teemaan sopivia tapahtumia ja tempauksia.
Ympäristöraadin on toteutettava projektin aikana noin kahdeksan erikokoista tempausta. Tänään toteutimme ensimmäisen tapahtuman eli kierrätykseen liittyvän posteripajan. Pajan tarkoituksena oli toteuttaa erilaisiin kierrätysteemoihin liittyviä postereita, joiden tavoitteena on herättää muiden oppilaiden tietoisuutta ja motivaatiota kierrättämiseen. Ryhmäytymispäivän lopuksi saimme lounastaa yhdessä kestävää kehitystä tukevan ja hiilijalanjälkihyvitetyn lounaan Hesburgerissa.
Ympäristöraatilaisten posterit:
Tästä on hyvä raadin jatkaa työtään eteenpäin! Tavoitteenamme on kannustaa jokaista JYK:kiläistä kantamaan oma kortensa kekoon, jotta saamme koulumme mahdollisimman kestävää kehitystä tukevaksi.
Kaunista kesää!
Kouluvuoden viimeiset viikot ovat yhtä hulinaa! Tänä keväänä loppuviikoilla on muun muassa käyty eduskuntavierailuilla, tehty retket Särkänn...
-
Yhteiskoulun taiteidenvälisen opetuksen luokat 8A ja 9A ovat kuva-, sana- ja musiikkitaidetöillään mukana Järvenpään taidemuseon Koulu + Tai...
-
Halloweenia vietetään loka-marraskuun vaihteessa. Tähän ajankohtaan sijoittuu Pyhäinpäivä, joka on muun muassa vainajien muistopäivä. Jo its...