Sigrid havahtuu unesta. Vauva makaa rauhassa hengittäen hänen vierellään. Sillä on turkoosi potkupuku, jonka Sigrid osti eilen kauppakeskuksesta. Se oli pehmeä ja tuoksui vauvalta. Sigrid kurottaa kätensä silittääkseen lapsen vatsaa. Se on lämpöinen ja pehmeä. Auringon ensimmäiset säteet leikittelevät pienen pojan kasvoilla, joita ei vielä viisitoista kuukautta sitten ollut.
Sigrid nousee varoen, ettei herättäisi vauvaa. Hän kävelee keittiöön. Jääkaapista löytyy kolme banaania ja puoliksi syöty voileipä. Sigrid ottaa yhden banaanin ja laittaa sen siniseen muovikulhoon. Hän ottaa lipastosta haarukan ja soseuttaa banaanin sillä. Hän laittaa soseen takaisin jääkaappiin, kun kuulee vauvan itkua.
“Shhh, shhh, shhh”, Sigrid hyssyttelee vauvaa pidellen tätä sylissään. Vauva katselee Sigridiä tummansinisillä silmillään. Se on vielä niin viaton, Sigrid ajattelee. Ei ole tehnyt pahaa kärpäsellekään. Ja kuitenkin lapsi joutuu joskus kohtaamaan maailman vääryyksiä. Vauva hapuili pienillä käsillään Sigridin hiusten latvoja. Sigrid laskee vauvan valkoiseen syöttötuoliin, jonka hän on juuri saanut. Lapsi katsoo häntä nälkäisenä.
“Odotahan nyt hetki”, Sigrid sanoo lempeästi. Hän ottaa banaanisoseen jääkaapista ja ottaa lipastosta muovilusikan. Hän istahtaa jakkaralle syöttötuolin viereen ja ottaa lusikalla sosetta. Vauva avaa kiltisti suunsa Sigridin antaessa sille sosetta. Kun kulho oli melkein tyhjä, puhelin soi. Sigrid laski kulhon pöydälle. Hän otti lapsen syliinsä ja vastasi puhelimeen. Se oli äiti.
“Hei Sigrid”, äiti sanoi. “Onko lapsen kanssa kaikki hyvin?” Hänen äitinsä ei uskonut, että niin nuori kuin Sigrid, voisi pärjätä pienen kanssa. “Äiti, kaikki on hyvin”, Sigrid vastasi huolestuneelle äidilleen. Hetken mietittyään Sigrid kuitenkin lisäsi: “Mutta jos haluat, voit poiketa meillä.”
Sigrid tiesi, että äiti oli iloinen kutsusta. “Olen juuri leipomassa korvapuusteja. Tuon teillekin”, äiti puheli innoissaan. Hän katkaisi puhelun. Vauva haisi pahalta. Sigrid kulki vessaan, jossa hänellä oli pieni vauva-amme.
Sigrid laski ammeeseen kädenlämpöistä vettä, jonka jälkeen hän riisui vauvan. Vauva loiskutteli tyytyväisenä vettä Sigridin pitäessä siitä kiinni. Kun vauva ei enää jaksanut, Sigrid otti sen ammeesta pois ja valitsi sille puhtaan potkupuvun. Potkupuku oli keltainen ja siinä oli valkoisia raitoja. Lapsi hyrisi innoissaan ovikellon soidessa.
Sigrid kiiruhti avaamaan äidilleen oven. Äidin tullessa sisään leijaili tuoreen pullan tuoksu.“Voi kuinka soma pienokainen on”, äiti höpötti. Hän laski keittiön pöydälle ison lautasellisen pullia. Hänen äidillään oli aina ollut taipumus leipoa. “Kävin eilen Pirjen kanssa kaupungilla. Mirakin oli mukana”, Sigrid kertoi. “Ostin minulle ja vauvalle uusia vaatteita.” Vauva oli mennyt Sigridin jalkojen taakse, mutta huomatessaan, että tulija on tuttu, se tepsutti äidin luokse. Äiti otti lapsen syliinsä ja silitti sitä. Sigrid otti lautaselta pullan ja istuutui keittiön pöydän ääreen. Hänen äitinsä istutti vauvan syöttötuoliinsa ja haki itsekin pullan. Sigrid repi pullasta pienen palan ja antoi vauvalle. “Voisimme joku päivä hoitaa Niklasta, jotta sinä pääset ulos”, äiti ehdotti. Niklas. Ehkä hänenkin pitäisi kohta ruveta kutsumaan vauvaa sen nimellä, eikä vain kutsua sitä vauvaksi.
“Voitte tulla huomenna”, Sigrid sanoi. “Ellei teillä ole jotain muuta.” “Meidän piti mennä elokuviin, mutta voimme mennä myöhemminkin”, äiti totesi.
Jatko-osan inspiraationa ollut romaani: Mila Teräs: Sininen huone (Otava 2006)
