Syyslukukauden koko koulun luku- ja kirjoituskilpailussa tehtävänä oli lukea romaani ja kirjoittaa sille jatko-osa. Kilpailu järjestettiin yhteistyössä Järvenpään Suomalaisen Kirjakaupan kanssa. Kilpailun kolmen voittajatekstin kirjoittajat ovat oppilaat luokilta 7A, 7B ja 7C. Voittajat saavat palkinnoksi Suomalaisen Kirjakaupan lahjakortit. Onnea voittajille ja kiitokset kaikille kilpailuun osallistuneille! Tässä yksi voittajateksteistä:
Pois Gardenista
“Kuka sulle soittaa, Bri?” Curtis kyselee. “Se on Supreme, miksi se soittaa minulle? Odota minä vastaan sille”, sanoin Curtisille. Me puhumme hetken puhelimessa, jonka jälkeen sammutan puhelun ja olen tiputtamaisillani puhelimeni, kunnes Curtis kysyy: “Mitä se sano,i kun sai sinut noin pois tolaltaan?” Sanon vapisten: “Minä tein sen, minä oikeasti tein sen.” “Mitä sinä teit, Bri, mitä?” Curtis inttää. “Minä sain sen, levytyssopimuksen, paljon rahaa, minä pystyn toteuttamaan Poohin pyynnön,” kerroin. “Toihan on mahtavaa, mutta mikä pyyntö?” Curtis kysyy. “Se, se pyyntö, silloin siellä pihalla. Ennen kuin Pooh pidätettiin siinä huumeratsiassa. Se pyysi minua lupaamaan, että pääsen pois Gardenista jotenkin”, vastaan. Ajatukseni pääsevät karkaamaan ja ajattelen elämää, jossa pystyisin auttamaan itseni ja perheeni pois Gardenista, pois tästä kaikesta. Harmi vain, että en pysty auttamaan Poohia mitenkään.
Supreme soittaa taas ja pyytää minua tapaamaan hänet kahvilassa nyt heti. Menen hänen luokseen, katson häntä ja ajattelen kaikkea hirveää, mitä olen käynyt läpi, ehkä nyt kaikki paranisi, ehkä vihdoin. Supreme alkaa kertomaan: “Sinä teit sen Bri, oikeasti sinä nousit suosioon ja sait ison levytyssopimuksen. Mieti nyt vähän Bri sinä onnisuit!” Olin aivan hämmentynyt tästä, kaikesta miten voisin olla onnellinen, siitä että pääsisin pois Gardenista, jos Pooh vangitaan, miten voisin olla onnellinen mistään. “Tiedätkö yhtään, miten voisin auttaa Poohia, tämä on osittain myös hänen ansiotaan, silloin kun minä edes en uskonut itseeni, hän uskoi. Joka kerta”, sanon Supremelle. “Sinä tulet saamaan paljon, todella paljon rahaa. Etkö sinä voisi vaikka maksaa sille paremman asianajajan?” Supreme sanoo ainoana ideanaan. “Kai minä sen voisin tehdä”, sanon Supremelle.
Selvitettyäni hyviä asianajajoita hankin Poohille parhaan minkä löysin. Toiveena pelkästään Poohin pääsy vapaaksi, ehkä se olisi mahdollista, kun ei hän ole edes tehnyt mitään väkivaltarikoksia. Pooh ja asianajaja tapaavat yhtenä päivänä. En kuule mitään heidän tapaamisestaan moneen viikkoon, kunnes yhtenä päivänä mennessäni kotiin siellä onkin jo joku, siellä istuu Pooh. Hän oli päässyt kotiin. Kotona pöydän ympärillä on nyt istumassa kaikki, minä, Pooh, äiti, ja Trey. Olin kertonut äidilleni ja Treylle muutama viikko sitten levytyssopimuksen saamisesta, mutta nyt aioin kertoa heille kaikille yhdessä suunnitelmastani.
“Me muutamme. Kaikki meistä”, kerron. “Mitä?” äiti ja Trey sanovat yhteen ääneen. “Minulla on rahaa, sitä on paljon ja tulee lisää. Haluan vain päästä pois Gardenista ja te tulette mukaan”, sanon heille. “Tuohan on mahtavaa, aivan oikeasti, ehkä se tekee ihan hyvää meille kaikille, mutta en tahdo että teet yksin kaiken, sinä olet kuitenkin lapsi ja minä olen äitinne. Anteeksi”, äiti sanoo melkein kyyneleet silmissä. “Teet sen mitä pystyt, olet aina tehnyt,” sanon äidilleni. “Minä en tule, en vain voi. Gardeniin kuulun, joten tänne myös jään”, Pooh sanoo. Hän sanoo niin äänellä, josta huomaan, että hän on todellakin tosissaan. “Jos olet varma”, sanon. Pooh ei enää vastaa, hän vain tuijottaa minua ja ymmärrän, että hän on varma. Hän on tästä varmempi, kuin on mistään ollutkaan.
Päivät ja viikot kuluvat. Kun on vierinyt melkein kuukausi, taitaa olla meidän aikamme muuttaa pois Gardenista. Vihdoin. Muuttopäivänä hyvästelemme vanhan asunnon ja matkustamme uuteen. Eihän sekään ole mikään kummoinen, mutta emme enää asu Gardenissa slummissa. Muutimme sen verran lähelle, että koulu jatkuu samassa paikassa, ja ehkä olen siitä ihan onnellinen. Ja onhan äitikin siellä töissä. Elämä alkaa sujumaan, tuntuu, että kaikki on liian hyvin. Liian hyvin meidän perheellemme.
Elämä jatkuu uudessa asunnossa viikkoja samalla tavalla. Vieläkin liian hyvin, tuntuu että en edes ole elossa. Aamu. Lähden kouluun ajatellen, että tämä on taas normaali päivä. Koulupäivä kuluu ohi. Kun olen koulubussissa, avaan puhelimeni ja näytöllä näkyy äidin viesti: “Tule kotiin.” Tiedän että nyt asiat eivät ole hyvin, koska äiti ei ikinä laittaisi tuollaista viestiä. Sydämeni alkaa hakkaamaan kovempaa ja kovempaa. Olen kotona. Kävelen ovesta sisään, näen äidin kyyneleet silmissään istumassa keittiön pöydässä. “Mitä äiti?” kysyn hätäisesti. “Pooh on, hän on”, äiti ei saa muuta ulos suustaan, kunnes purskahtaa taas itkuun. “Hän on kuollut huumeisiin, eikö olekin?” jatkan äitini lauseen loppuun. Kurkkuani kuristaa. En saa enää ääntäkään ulos suustani. “Kyllä”, äiti sanoo. Istuudun pöytään ja olemme vain hiljaa, täysin hiljaa emmekä sano enää sanaakaan toisillemme. Menen huoneeseeni ja ajattelen asioita, ajattelen elämääni. Menen paniikkiin. Romahdan.
Jatko-osan inspiraationa ollut romaani: Angie Thomas: Mun vuoro (Alkuteos: On the Come Up), Otava 2020
Jatko-osan inspiraationa ollut romaani: Angie Thomas: Mun vuoro (Alkuteos: On the Come Up), Otava 2020
