maanantai 16. joulukuuta 2019

Hae taiteidenväliseen painotukseen!

Elokuussa 2020 Yhteiskoululla aloittavat 7. -luokkalaiset voivat hakea koulumme uuteen painotukseen su 2.2. 2020 mennessä. Taiteidenvälisessä painotuksessa opiskellaan taiteellista ilmaisua ja viestintää eri oppiaineiden näkökulmista. Painotuksessa yhdistyvät kuvataiteen, musiikin sekä äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineet.

Opintojen tavoitteena on, että oppilaat löytävät omat vahvuutensa taiteen tekijöinä sekä taiteen kokemiseen ja tekemiseen liittyvän ilon ja mahdollisuudet myös opiskelu- ja työelämässä.  Oppilaiden toiveet sekä omakohtaiset taiteelliset ja viestinnälliset kehittymistavoitteet huomioidaan opiskelutöitä suunniteltaessa ja toteutettaessa.

Painotetuissa opinnoissa valmistetaan eri taiteenlajeja yhdisteleviä teoksia ja teoskokonaisuuksia, joista kootaan näyttelyitä, esityksiä sekä digitaalisesti tallennettuja tuotoksia. Opinnoissa myös vieraillaan erilaisissa taidekohteissa (mm. näyttelyt ja konsertit) ja tavataan eri alojen taiteilijoita (mm. kirjailijavierailut).

Taiteidenvälisessä painotuksessa opiskelu ei edellytä minkään taiteenlajin harrastamista vapaa-ajalla; kiinnostus taiteellisessa ilmaisemisessa kehittymiseen riittää!







Taiteidenvälisen painotuksen opetussuunnitelman sisältöjä:  
Painotuksen opiskelutyöt ja projektit voivat liittyä hankkeisiin ja projekteihin, joissa koulun on mukana: 
Opinnoissa hyödynnetään vierailijoita sekä teema- ja juhlapäiviä : 
Painotuksen opiskelu voi linkittyä sisältöihin, joita opiskellaan eri oppiaineissa:  
Draamaa harjoitellaan, koulun arkea voidaan elävöittää ja juhlapäiviin tuottaa sisältöä: 
Järvenpään taidemuseo ja muut kulttuurikohteet ovat painotuksen vierailukohteita: 
Valtakunnalliset kampanjat sekä Järvenpään kaupungin Koulujen Kulttuuripolku huomioidaan: 

Taiteidenvälisen painotuksen oppilaat harjoittelevat esiintymistä koulussa ja koulun ulkopuolella:

Kuvataidenäyttelyitä voidaan pitää paitsi koululla myös esim. Prisma-keskuksella

Lisätietoa taiteidenvälisen painotuksen opetuksesta saa Mirja Karjalainen-Väkevältä, Erkki Auviselta ja Katariina Knuutiselta. 

Järvenpään peruskoulujen huoltajainfo koulujen painotuksista pidetään Kartanon koululla keskiviikkona 22.1. klo 18.30-19.30. Painotukseen tulee hakea sunnuntaihin 2.2. mennessä kouluilta saatavalla hakulomakkeella. 

maanantai 9. joulukuuta 2019

Tiina-tontun talvinen tervehdys ja muita konsonanttitarinoita

3A-luokan oppilaat kirjoittivat konsonanttitarinoita, joissa jokainen tarinan sana alkaa ryhmälle arvotulla konsonantilla:

Poutapilvi pyöräili perjantaina palmua päin pilvilinnassa. Poutapilvi paini pian palmun päällä. Pöllö pähkäili Poutapilven painia päivän. Poutapilvi pelasi Pleikkarilla Pupunpapanapeliä. Paranormaaali pelin pukki pirautti pilapuhelun Poutapilvelle.

Sisilisko söi salaattia saarella Simpsonin seurassa sunnuntaina. Sitten Simpsoni söi sisiliskon. Sisilisko syötiin. Sitten sisilisko seikkaili Simpsonin suolistossa. Seuraavaksi sisilisko satutti säärensä. Sitten se satutti sormensa. Sitten Simpsonin sisarus sanoi: "Simpsoni  söi sen sisaruksenkin." Sisilisko sanoi: "Seurustellaanko?"Simpsonin sisarus suostui. Seuraavaksi sisilisko söi salaa sulhasensa...

Moi! Minä Mauno Mato! Matkustan maanantaina Milanoon! Minun mukanani matkustaa Milla-marsu. Milla-marsu miettii, minne matkustaa Maunon mukana. Mauno maiskuttaa Milanossa maukasta mandariinia, mutta Milla-marsun maha murisee mahtavasti. 

Tervetuloa Tiina-tonttutytön tarinaan! Tässä tarinassa täytyy tietää talven taioista. Tänään tiistaina Tiinan toive toteutuu: Tiina tietää talvitaioista. Tänään torstaina Tiina-tonttu tekee talvitaikoja taikasauvallaan. Tiina taikoo talven taianomakseksi tontuille! Tiina-tonttu toivottaa taianomaista talvea!

Kana kävi kaupassa Karkkilassa. Kana keräili kaupassa karkkeja kärryynsä. Kana kävi kaupassa keskiviikkona katselemassa kaupunkilaisten kampauksia. Kerran kana kävi kamalassa kaupassa kurkkaamassa kurjia käsitöitä. Kanan keltainen kori kävi kesällä kuumassa koulussa kantamassa kirjoja. 

Roope repi ruman repun. Roopen raketti räjähti reissussa Ranskassa. Roopen ranskanperunat ryöstettiin romuttamolla! Rosvot räpläilivät Roopea. Roope ryppyili rosvoille!  





Yrityskylässä

Yhteiskoulun ysiluokkalaiset ovat käyneet Yrityskylä-vierailulla syyslukukauden aikana. Yrityskylä on maailman parhaana koulutusinnovaationa palkittu suomalainen oppimiskokonaisuus työelämästä, taloudesta ja yhteiskunnasta. 
Yrityskylässä on omat peliareenat kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille. Yrityskylä Yläkoulun peliareenalla oppilaat johtavat kilpaa yritystä kansainvälisillä markkinoilla. Oppilaiden toisiaan vastaan kilpailevissa johtoryhmissä jokaisella oppilaalla on oma vastuualueensa. Pelin aikana tiimit valmistavat ja myyvät tuotettaan asiakkaille  ja johtavat yritystä yhden fiktiivisen vuoden ajan. Voittajatiimi on se, joka on saanut kasvatettua hyvän liiketuloksen lisäksi eniten mainettaan. Pelissä yhdistyvät digitaalisuus ja vuorovaikutus. Pelipäivän pelissä vain raha ei ratkaissut sijoitusta ja voittoa, vaan siihen tarvittiin tuoton lisäksi mainepisteitä, joita kertyi vastuullisesta toiminnasta.

Viimeisen kouluviikon tunnelmia

Viimeisillä kouluviikoilla ennen kesälomaa on paljon erilaista ja lukujärjestyksistä poikkeavaa ohjelmaa: tehdään retkiä, tunneilla on viera...